Kasvufoorumi09:n kätevät käsikirjat

By Jussi Vesterinen

Ohjelmistoyrittäjät ry:n Kasvufoorumi09 on julkistanut käytännön- läheiset käsikirjat sekä Arvomyyntiin että Kasvuun ja kansainvälistymiseen. Olin mukana molemmissa työryhmissä luomassa sisältöä. Opuksien kokoaja Pekka Töytäri on tehnyt arvokasta työtä koostaessaan tiivistetyt ja käytännönläheiset käsikirjat kaikesta siitä materiaalista, mitä työryhmissä syntyi.

Vaikka kyseiset käsikirjat tarkastelevat maailmaa erityisesti ohjelmistoyritysten näkökulmasta uskon, että niiden oppeja voi hyödyntää liiketoiminnassa toimialasta riippumatta. Olen sopivasti parhaillaan mukana suunnittelemassa erään yrityksen markkinoillemenostrategiaa. Tein hankkeeseen liittyen muutaman harjoituksen Go-to-Market Playbookista ja totesin, että se toimii. Aikaisempaan metodiini verrattuna sain ensin laajemman kokonaisuuden asiasta, joka oli sittemmin helpompi terävöittää. Suosittelen ainakin kokeilemaan. Harjoitusten tekeminen ei rajoita ajattelun liikettä mutta systematisoi ja fokusoi sitä. Ajattelun määrä ei välttämättä vähene mutta käsikirjan hyödyntäminen suuntaa ajattelun enemmän oikeisiin asioihin.

Avainsanat: ,

Vastaa